13. joulukuuta 2010

Hevostalli.net - paras paikka saada enemmän tai vähemmän rakentavaa kritiikkiä

Alunperin minun piti lätätä kuva feili joulukalenteristani ja suklaarasvasta, mutta niistä myöhemmin.

Eilinen ja tänään tuli vietettyä hevostalli.netissä, lyhyemmin ht.net, virtuaalitallien puolella. Tästä on jo aikaa kun viimeksi on jotain näihin hommiin liittyvää tehnyt ja nyt jotenkin... argh!

Tämän tekstin tarkoitus on koota omia ajatuksiani, tunteitani ja palauttaa järkeni takaisin. Inhoan eniten tällä hetkellä sitä, kun minulle ei olla koskaan annettu mitään negatiivista palautetta. Se voi antaa vääränlaisen kuvan itsestään siinä missä negatiivinen, joten tämä on kieltämättä isku egolleni. Tuon kokemuksen jälkeen, minkä olen kokenut eilen ja varsinkin tänään varmasti avartaa ajatusmaailmaani maailmaa kohtaan ja ymmärrystä. Tietty ei tuon pohjalta voi vieläkään ymmärtää kaikkea, ei se vain toimi niin.

Mutta siis asiaan. Creimeiden kanssa juttelimme viikonloppuna tästä kun VRL (virtuaalinen ratsastajainliitto) on taukoilut jo vuoden verran. Minä itse olen kahden vaiheilla, enemmän kallistun siihen vaihtoehtoon ettei VRL palaa takaisin. Siispä ehdotin Creille, että olisi oikein mukavaa tehdä nyt jonkinsortin liitto, joka nyt aluksi korvaisi VRL ja toimisi sen rinnalla sitten jos se palaa (nyt on annettu mahdollinen deadline koska VRL palaisi, kyseessä on 24.12 eli jouluaatto), jotta nuo uudet v-tallien harrastajat pääsisi mukaan, kun on erittäin kehnoa jos ei pysty kisaamaan ilman VRL tunnuksia.

Keksimme siis Virtuaalitallien harrastajaliitto (jos en nyt ihan väärin muista nimeä), tämänhetkinen lyhenne on VHL, aiempi ViHL. Suunnittelimme ideaa jonkisen verran, laitoimme sitten topan käyntiin tuonne ht.nettiin mitä mieltä kansalaiset olisivat. Crei sanoi kyllä jo ennen topan laittoa, että kaiken maailman sontaa on todennäköisesti tulossa, joten sen laitto sinne pelotti lähinnä häntä.

Minunkin olisi sietänyt pelätä, koska sitä sontaa tuli.

Linkki sinne varmasti kiinnostaisi joitakuita. Tuo on nykyinen joka on käynnissä, varmasti täyttyy vielä tämän illan aikana.

Ei itselläni siinä mitään kritiikkiä vastaan ole, mutta surullisinta on, että ht.netin käytännöksi on tullut mennä henkilökohtaisuuksiin kun järkevää sanottavaa ei enää keksi. Koko alueella ei ole erikseen sääntöjä kerrottu (en löytänyt), joten ketään ei pistetä pannaan vaikka kuinka tekisi kunnianloukkauksen toista vastaan. Tähän hän voisi todeta "en minä sillä tavalla, mitäpä otat henkilökohtaisesti" ja saisi hetkessä tukijoukon itselleen. Hetki hetkeltä vakuutun enemmän, että koko foorumi on täynnä ala-astelaisia teinejä, jotka eivät ole saaneet minkäänlaista mediakasvatusta. Tämä voitaisiin pistää koulun piikkiin, koska vasta yläasteella jotain on mainittu, eikä sekään oikeastaan riitä.

Ensimmäisen topan viestit ovat melko rankkoja ja sinänsä auttavat minua nyt kestämään paremmin joitain asioita. Mutta tuo foorumi oikeesti aiheuttaa minulle paljon harmaita hiuksia, kun jatkuvasti saat miettiä miten kirjoitat ettei sinua ymmärretä vahingossakaan väärin. Ht.net on monessa mielessä hyvä paikka, mutta yhtä paljon löytyy huonojakin puolia ja suurin syy on sen käyttäjissä.

VHL vastaan tehtiin jopa topakin, "lytätään ViHL".

Minä kysyisin nyt niiltä mussuttajilta, mitä ihmettä te sitten haluatte kun itkette VRL taukoilua niin hemmetisti, kiellätte taukoilun valittamisen ja mussutatte nyt tuosta hankinnastamme?! Ideanani olisi tehdä palvelus, mutta näyttävästi ette osaa arvostaa enää itseännekään.

Mainitsen vielä loppuun; VHL tarkoitus ei loppujen lopuksi olekaan syrjäyttää VRL vaan toimia sen rinnalla kilpailevana liittona.

Positiivista ehkä tämän iltana on tapahtanut se, että olemme saaneet ylläpitoon liittyneitä hemmoja. Oikein mukavia, tyksin~ Mutta kun olen tuohon ryhtymässä, minun pitäisi järjestää uudelleen ajanviettoni. Ei niin, että 24/7 tulisi vierailtua koneella, ehei, kouluhan siitä kärsisi ja herran jestas olen seuraavaksi menossa lukioon! Mutta uusi vuosi näyttää, toivon kyllä ettei Ristiriitaa tarvitsisi lopettaa kun noin vuoden verran on kohta pystyssä pysynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti