7. kesäkuuta 2011

Kesäloma~

Tätä on odotettu erittäin pitkään, kesäloma! Jo ysivuoden alussa osasin odottaa vuoden kuluvan jälleen erittäin nopeasti ja se todellakin kului. Aina ei tuntunut jaksavan nousta edes sängystä ylös, mutta se kannatti ja nyt on viimein odotettu ja ansaittu loma~ Näin jälkikäteen ajateltuna en tajua mistä se kaikki jaksamus kaiken suhteen on tullut, mutta hyvä että sitä on sentään ollut.

Luokkaretki Italiaan oli jo jonkisen aikaa sitten, enkä siitä jaksa pahemmin höpistä. Hauskaa oli, lähensi luokkaa jollain tavalla ja kruunasi meidän yhteiset vuodet. Osan kanssa oli tullut oltua yhdessä jopa yhdeksän vuotta! Nyt viimeistään on enemmän kuin iloinen, että luokka hajoaa ainakin jollain tavalla ja jokainen aloittaa oman tiensä kulkemisen (toivottavasti). Äitini huomauttikin mulle eilen, että ens viikolla tuleekin yhteishaun tulokset! Torstaina olis tarkoitus sitten lähteä lukiolle päättötorkka kädessä o.o Tavallaan pelottaa, mutta toisaalta olen paljon varmempi nyt, kun onnistuin korottamaan keskiarvoani takaisin unelmalukemaani (eli 8,9). Ainoa mitä tässä nyt arvon, on se että tuleeko pääsykokeista se 2 pistettä vai ei (koska jos ei saa vähintää 2 pistettä siitä, tulee hylätyks). No, Tammerkosken ovet pitäisi joka tapauksessa minulle avata (toivon mukaan :'D)

Oon oikeestaan päässyt niin hyvin lomatunnelmiin, että olen unohtanut aikalailla velvollisuuksien tekemisen, mummuassa blogin päivityksen! Ahhaha sori :'D Uskoisin pystyväni vähän skarppaamaan ja postailemaan useammin näitä päivityksiä, mutten mitään mene vannomaan. Loman aikana olisi tarkoitus lisätä piirtämistä ja edistää omia projekteja, sekä tietenkin ottaa rennosti!

Näin loppuun muutama kuva sieltä Italiasta~




Rautatieasemalta



Hervottoman korkeen kirkon huipulta otettu



Ehkei siltä näytä, mutta hautausmaalta otettu


Ah ja näin ihan viimeisenä asiana voisin vähän mainostaa olevani Poupeessä, saapi lisäillä kavereihin ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti