12. elokuuta 2011

Shoppailemassa

Viimeinkin viikonloppu! Uni tulee tarpeeseen, vaikkei koulussa olekaan ehtinyt olemaan kuin pari päivää :'D

Tosiaan, aloitin nyt viimein lukion ja mitä voin sanoa siitä... no, olen aivan helvetin onnekas :'D Normaalisti en kauheasti aukase suutani, mutta nyt oon pälpättäny kaikkialla tavallista enemmän ja no, en tiedä miten muut minuun suhtautuvat, mutta tärkeintä minulle on, että saan viettää aikaa hyvässä seurassa :3 Voi olla että kyse on ollut aina vain minusta, mutta tuolla tuntuu olevan paljon, paljon rennompaa puhua vieraille ihmisille kuin mitä aiemmin. En yhtään kadu, että valitsin juuri tuon lukio~ Sitä paitsi kuvis on mukavaa :D (unohin kai mainita, että lukioni omistaa kuvislinjan?)

Tän parin päivän aikana olen vain huomannut sen, että tarvitsen LISÄÄ vaatteita, mikä ehkä alkaa olla hivenen huono asia :/ Toisaalta, pistän toistaiseksi sen piikkiin, että vaatekaappini on törkeen pieni juuri MINULLE :'D Joten ei kai ole ihme, että olin sitten shoppailemassa itsekseni.

Lähinnä tarkoitus oli käydä Sinooperissa ja H&M:ssä, mutta kävin myös Gina Tricotissa, mikä ei sekään ollut huono vaihtoehto. Mukaan kaikista noista kaupoista lähti vaikkapa mitä~





Juu... ne ovat samaa mallia molemmat ja harvoin - oikeastaan en koskaan ennen - ostan samaa mallia olevia paitoja useampaa kappaletta. Mutta nyt oli pakko tehdä poikkeus, sillä nuo molemmat olivat aivan ihania~ Musta ja valkoinen vain on niin jotain :3 Alunperin halusin jonkun villaneuleen/pitkähihasen joka on raidallinen ja sain sen siis~ Paidat ovat Gina Tricotista.





Lisäksi oli pakko ottaa sukkia mukaan, sillä tunnen omistavan niitä nykyään niukasti :/ Pitäisi siivota sukkalaatikkoni ja tehdä sen pohjalta johtopäätös jatkon kannalta, sillä sukkia näytti löytyvän H&M:stä oikein paljon ja vieläpä I-HA-NIA~ En ole sukkafriikki en ole en en.

Valkoiset sukat osottautuivat yllättävän lyhkäsiksi mitä kuvittelin (tai sitten en osannut lukea pakkausta tarpeeks oikein), mutta se ei oikeastaan haittaa. Ne ovat muutenkin kevyeen näköiset, eikä niiden tarvitse olla aina niin pitkiäkään. Noiden lisäksi ostin mustat legginsitkin, mutten vaivautunut kuvaamaan niitä.





Viimeisenä muttei vähäisempänä tämä on tämän päivän työn tulos. Sinooperin tarvikkeista sain valmistettua ittelleni silmälapun, kun eilen tajusin saattavani tarvita sellaista joskus hamassa tulevaisuudessa ja halusin sen muistakin syistä tehdä. Ei se nyt kovin siististi menny, kun talostamme ei löytyny yhtikäs mitään tarpeeks terävää, joka olis voinu tehdä noi kruunun reiät keskelle tai leikata muutenkin nätisti reunat :/ Nojaa, ehkäpä nuppineulojen ja liitukynän käyttö olis ollu viisasta ^^'

Muuten tämäkin päivä on ollu melko ihana, mutta kirosin kyl hartaasti 16 linkin alimpaan helvettiin, sillä se kehtas mennä ohitseni peräti kaksi kertaa D: Ja eksyin sitten väärään aikaan cittariin eli juuri siihen aikaan kun kaikki on ruokaostoksilla ja tukkimassa kassan. Mitäs meidän rakas Namulessimme tekee silloin? Lähtee myös jonottamaan pelkän kismetin kanssa ^^'

Tarkoituksena on vielä tehdä lähitulevaisuudessa musta minisilinteri ja lätätä jonkin sortin tuto blogiinkin. Saapas vaan nähdä koska saan aikaiseksi, kun viikonloppu menee mökkeilyssä :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti