10. syyskuuta 2011

Tracon VI

Tässä on ny pitäny viikon ajan postailla jotain Traconista ja vasta nyt perjantai-yönä ennen kun päivä vaihtuu keksin oikeesti tehdä jotain asian eteen. Omat coneiluni onnistui hyvin ja hauskaa oli~ Kävimme Vampire Knight -roolipeliporukan kanssa Subwayssa syömässä ja höpöttelimme siinä sitten kaikkea muksua, sekä sunnuntaina törmäilin törkeesti muihin loleilijoihin :3

En omista mitään järkevää kuvaa molemmista päivistä, joissa posettaisin nätisti asukokonaisuuteni kanssa, joten jätän nyt sen kokonaan näyttämättä. Enkä jaksanut ottaa koko viikon aikana + tämän päivän aikana kuvaa uudesta lolihameesta, jonka ostin pois hiljattain Cremeliceltä.

Kaikkein ehkäpä erikoisinta tässä conissa oli se, että ostin vain LM.C:n uusimman levyn (Wonderful Wonderholic), enkä käynyt katsomassa cossikisoja. Tosin koko Tracon oli minulle aivan erityinen, sillä osallistuin ensimmäiseen miitinkaltaiseen mitä olen koskaan elämäni aikana kokenut. Mutta, koska olen loli itsekin niin eihän sitä sopinut skippailla sitten lolitamuotinäytöstä, jossa kaverinikin pääsi steppailemaan lavalla~


Sunnuntain ruuat, käväsimme pikaisesti Tullintorilla hakemassa kaiken tuon, joita jakelimme sitten keskenämme aikalailla. Pandan snacksit sain syötyä vasta maanantaina kuvistunnilla, kun koko Traconin aikana ei tullut aukaistua koko pussia ja keksejä jäi vielä loppuviikollekin.


Olisitko sinäkin valmis syömään tämän? (Väriltään se on kauniin liila mutta kamera vääristi värit) Se on todellisuudessa mauton kuin mikäkin ja pakkauksessa luvattiin sen maistuvan mustikalta!

Sitten itse muotinäytöksestä kuvia:







































Kuvia oli todella paljon ja karsin suurimman osan suuressa kiireessä kun kello alko käymään jo melko paljon. Jos olet jossain kuvassa etkä pidä näkemästäsi niin kommentoi tähän tai lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen nameless.inu [at] gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti