10. lokakuuta 2011

Päivä 6

Kirjoita 30 kiinnostavaa faktaa itsestäsi.

1. Olen asunut pienempänä ulkomailla kuten Tsekeissä ja Belgiassa.
2. Olen kuitenkin kotoisin Suomesta, Tampereelta, vaikka monet on toisin luulleet :'D
3. Hiusteni pituus on vaihdellut huimasti, joskus omistin reippaasti selkään asti pitkät hiukset, sit ne lyheni yläasteella polkkamittasiksi. Nyt kasvatan niitä jälleen.
4. Inhoan mustekaloja. Inhoan niitä niin paljon, etten pysty edes katsomaan niitä.
5. Sama juttu on rauskujen kanssa.
6. Mutta hait kiehtovat ihan törkeesti. Voisin katsella niitä luultavammin 24/7 jostain akvaariosta, varsinkin jotain valkohaita tms. vaarallista.
7. Olen ollut aikoinaan allerginen mansikalle, appelsiinille, kiwille ja suklaalle. Nykyään en sitten millekään, mutta ihoni on edelleen melko herkkä voimakkaille aineille.
8. Suklaa on elämäni <3 9. Inhoan kirpeää. Kirpeät karkit ja hedelmät ovat sellaisia, joita en pysty syömään, vaikka kuinka hyvää olisivatkin.
10. Lapsena olin aina aamuvirkku, nykyään minua ei saa ylös ennen 10, jos silloinkaan.

11. Kiinnostuin piirtämisestä paljon enemmän, kun siirryin yläasteen 7:lle.
12. Aloin sitä aikaisemmin kehittämään piirrustustaitojani Katy Coopin piirto-oppaan avulla. Ihmiset, pysykää siitä kaukana! Voin taata, että jälki oli minulla ja myös sen oppaan tekijällä aivan järkyttävää.
13. Valaistuin japani-kulttuurista enemmän yläasteen aikana, kun tutustuin Gikoon paremmin ja silloin myös puska sai alkunsa (puska=alunperin vuorotellen piirretty sarjakuva, myöhemmin päätynyt tarinankerrontamuotoon eli tavallaan ropetustyylinen).
14. Ensimmäinen lukemani manga oli Tokyo Mew Mew :'D Sen jälkeen taisin tutustua Märiin ja Fullmetal Alchemistiin, mutten muista kovin tarkkaan.
15. Ensimmäiset j-rock bändit, joita aloin kuuntelemaan olivat An cafe ja LM.C. Ainoastaan jälkimmäinen on säilyttänyt paikkanssa sydämessäni~
16. Nykyään musamakuni on melkos laaja ja laajenee entisestään. Minut katsos on melko helppo aivopestä.
17. En ole koskaan varsinaisesti mitään tyyliä edustanut, että olin koko ala- ja ylä-asteen sellainen "tavallinen", vaikka äitini kuvaakin minua "oman polun kulkijana". Nykyään alan hiljalleen enemmän ja enemmän edustamaan lolitaa (jotain gothicin ja classicin välimuotoa).
18. Olen omistanut kultahamsterin, mutta jo vainaa.
19. Olen jo lapsesta lähtien ollut kiinnostunut tietokoneista ja peleistä. Ensimmäinen tietokone meidän käyttöömme tuli, kun täytin 10 vuotta.
20. About siitä lähtien olen pitänyt erilaisia kotisivuja yms. sekä harjoitellut HTML:n käyttöä. Nykyään teen samaa edelleen.

21. En osaa puhaltaa purkkapalloa tai napsuttaa sormiani.
22. Rakastan kauniita asioita, enkä näe oikeastaan elämässä mitään muuta tarkoitusta kuin vaalia ja luoda niitä.
23. Olen matkustellut melkos paljon muutenkin ja haluaisin vielä päästä käymään Lontoossa, Japanissa, Pariisissa, Roomassa, Egyptissä, Kanadassa ja Jenkeissä.
24. En masennu niinkään helposti, vaan yleensä käännän sen taistelutahdoksi. Mutta joskus minullakin on ne huonoimmat päivät ja yleensä silloin minua ei huvitakkaan tehdä mitään muuta kuin sitä, mitä tykkään tehdä eli pelata, datata, piirtää tai jotain muuta.
25. Yritän nähdä asiat positiivisesti, sillä ainoastaan sen avulla elämässä oikeastaan selviää eteenpäin tai ainakin minä selviän. Vaikka joskus menisi kuinka huonosti tahansa, yritän keksiä tilanteesta edes jotain hyvää, sillä itse ahdistun, jos aivan kaikki menee huonosti ja aivan kaikessa on jotain huonoa ja negatiivista.
26. Pienenä halusin olla prinsessa ja päästä opiskelemaan Tylypahkaan.
27. En tykkää lukea realistisia kirjoja, nykyään perustelen sen sillä, että ne ahdistavat useimmiten asioillaan tai ainakin nuorten tai aikuisten kirjat tekevät, sekä sekin joskus pitää paikkaansa eli ne tylsistyttävät paljon herkemmin kuin jotkut fantasia-kirjat.
28. Tykkään muutenkin elää omissa maailmoissani ja fantasioida aivan kaikesta.
29. Minulle on todettu pienenä lievä dysvasia, mutta nykyään se ei vaikuta juuri yhtään elämääni.
30. Olen haaveillut kissan omistamisesta, mutta äitini on niille allerginen D:


Saimme muutenkin tänään kokeiden arvosanat tietoomme. En ole tyytyväinen loppujen lopuksi, vaikka läpi pääsinkin. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti