6. lokakuuta 2012

Dundundun~

Koeviikko on viimeinkin ohitse ja jälleen on aika palautua arkeen. Koko koeviikon aikana taisin nukkua paljon enemmän kuin normaalisti, ja nyt todellakin huomaan, etten pysty enää nukkumaan kovin hyvin yöllä, kun tunteja on kertynyt lähemmäksi kymmenen per yöltä. Nojaa, luulen että ens viikon aikana rytmi palautuu kun valtaosan aamuista menen kahdeksaan.

Olin viime keskiviikkona käymässä Marusekissa, ja päätin ottaa siellä perinteiset ruokapornokuvat niin kavereiden kuin omistakin annoksista. Tilasin ensimmäistä kertaa epähuomioissani niin oudon annoksen, että olin ällikällä lyöty, kun se viimein saapui pöytään. En pidä katkaravuista, ja muistaakseni olin lukenut, ettei sitä pitäisi sisältyä annokseeni, mutta loppujen lopuksi annoksesta paljastui hyviäkin puolia ja söin sen kokonaan (paitsi että vaihdoin Vimpun kanssa katkaravut kahteen toiseen sushiin). Koska taisimme pulsuta Marusekissa melkos kauan, otimme vielä jälkiruokaakin - itse valitsin fruit parfait -annoksen.

Uusi jakso on alkanut ihan mukavasti, mutta vielä on paljon tehtävää, että saisin kiinni monista asioista, jotka kaipaisin tavalliseen arkeeni. Roolipelaaminen on yksi, joka on nyt jäänyt vähemmälle (johtuen osittain koeviikosta) ja samoin piirtäminen. Tässä jaksossa on kuitenkin nyt kolme kuviskurssia, joten uskon saavani inspiraationi takaisin ennemmin tai myöhemmin.

Mutta ehkä suurin edistys tällä hetkellä on tämä! Multa on puuttunut jo hyvän aikaa langallinen hiiri, joten kävimme tänään ostamassa sellaisen. Tavoitteena oli ostaa myös kännykkään uudet kuoret, mutta aika loppui kesken, joten niiden hankinta jäi toiseen kertaan. Kuitenkin olen tyytyväinen, että sain sentään tämän, koska dataaminen helpottui nyt monin verroin, kun ei tarvitse säheltää läppärin hiirellä.

Oon monesti miettiny, että pianon soittamisen aloittaminen uudelleen olisi ihan mukavaa. ThePianoGuys vain vahvistaa sitä fiilistä.

2 kommenttia:

  1. Uuuu~~ ThePianoGuys~~ ❤
    Miiks ei sello vaan piano? Sello on niin cool ja söpö *W*

    Ja et sitten hankkinukkaan siistiä ja hileistä (tai jotain muuta erikoisuutta omaavaa) hiirtä? D:
    Mutta hyvä kuitenkin että jonkun hiiren lopultä löysit :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellokin on kiva ei siin mittää, mutta sen soittamaan opetteleminen on tuskasempaa kuin pianon, kun siihen on jo entuudestaan pohjia vähän~

      Hileistä/blingaavaa hiirtä en kyllä saanut tällä kertaa, mutta ei se mua estä lättäilemästä siihen jotain~

      Poista