29. tammikuuta 2013

Drawing Trought the Ages

Piirtäminen inspaa jälleen, mutta väärään aikaan. Matikan koe on ylihuomenna, ja tänään piti laskea laskuja. Todennäköisemmin alan laskemaan niitä yöstä tai sitten en ollenkaan... (oikeastaan päätin, etten mee nukkumaan ennen kun olen edes yhden tehnyt!)

Mutta mainitsin jo piirtämisen ja tänään pysytäänkin sen parissa aikalailla. Sain pienen shokin, kun näin vanhoja piirroksia yläasteelta, mutta samaan aikaan olin itseeni tyytyväinen, koska anatomian tuntemukseni on kehittynyt huomattavasti lukion aikana. Haluan tietenkin tulla koko ajan paremmaksi, mutta en kuitenkaan halua rakkaasta harrastuksestani mitään ammattia itselleni.



Olen joskus ennenkin piirtänyt vanhoja piirroksiani uudelleen, jotta näkisin itsekin kehitykseni. Se on toisinaan hauskaa verrata piirtotyylin kehittymistä vuosien saatossa ja huojentua, ettei kehitys ole ainakaan mennyt taaksepäin. No mutta, piirsin tänään valmiiksi yhdestä vanhasta piirroksesta uuden version, enkä ole tähän uusimpaan täysin tyytyväinen. Värit voisi mennä hivenen paremmin, mutta täytyy sanoa, että skannerini vääristää värejä liikaa plus myös etten omista tarpeeksi promarkereita ja neopikoja. Pääsin kuitenkin samalla kokeilemaan uutta väritystyyliä markereilla.

Värittäessäni kuitenkin aloin pohtimaan, että mihin suuntaan ylipäätänsä haluaisin kehittää piirtotyyliäni. Ala-asteella keskityin lähinnä tulemaan paremmaksi, sekä piirtämään niitä satunnaisia asioita, jotka yleisesti ottaen oli silloin keskuudessamme "muotia" juuri sillä hetkellä. Jossain vaiheessa kuitenkin sain ensikosketuksen manga-tyyliin ja ala-asteen vitosluokasta yläasteen ysiluokkaan saakka pystyin luonnehtimaan piirtotyylikseni mangan. En voi sanoa, että olen tästä kovin ylpeä, vaikka silloin se tuntuikin melko coolilta.




Muutama vanha piirros lisää, joista olin joskus aikoinaan ylpeä

Tullessani (taide)lukioon ensimmäinen asia, jonka kuulin oli, että kyseisestä tyylistä olisi päästävä eroon, mikäli haluaisi tulla hyväksi piirtäjäksi. Tietenkin tämä aiheutti närkästystä monenkin henkilön keskuudessa (ja niin myös minun), mutta nykyään sitä ei edes enää ajattele. Nykyään ajattelen, ettei hyvä piirtäjä tarkoita sitä, että piirrät mangaa kuin oikea mangaka ja olet deviantartin yksi feimeimmistä piirtäjistä VAAN että pystyt piirtään aivan kaikkea tyylistä riippumatta (niin realistista, surrealistista kuin myös sitä mangaa). Loppujen lopuksi mangaakin on helpompi piirtää, kun tiedät ne perusteet ja lähdet tahallasi rikkomaan niitä opittuja sääntöjä hallitusti sen sijaan, ettet tiedä anatomiasta mitään.

Enkä vieläkään vastannut siihen kysymykseen, miten haluaisin kehittää omaa tyyliäni. Kuten aiemmasta piirrosvertailusta huomaa, ei se ole enää niin sarjakuvamainen kuin oli ennen. Toisaalta olen iloinen siitä ja toisaalta olen myös surullinenkin, koska pidän esikuvanani loishia, jonka piirtotyyli on juuri sellainen kuin haluaisin omanikin olevan. En halua kuitenkaan lähteä matkimaan, joten siihen pitäisi tuoda jotain omaakin ja sen etsiminen tulee varmasti olemaan se suurin ongelma. Jotkut ovat saattaneet jo huomata, että hiusten piirtäminen on minulle suurimpia intohimojani, joten todennäköisesti tulen pyörimään niiden ympärillä jatkossakin~



Tässä on vielä pari vanhaa piirrosta, jotka haluaisin piirtää vielä uudelleen. Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen tulee olemaan mieluinen, koska kaikki lolleroihin ja yksityiskohtiin liittyvät on hauska luonnostella, mutta vähemmän hauskaa sitten tussata. Molemmissa kuitenkin on anatomia korjattava sekä asut päivitettävä uskottavammiksi (plus voisin harjoitella samalla kissojen piirtämistä vihdosta viimein).

2 kommenttia:

  1. Ooo~ paljon tuttuja kuvia! 8D
    Kyllä huomaa varsinkin nyt kun näkee noita vanhoja kuvia, että olet kehittynyt ja paljon~ (๑╹∀╹๑)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tuttuja kuvia varmasti niille, jotka ovat päässeet seuraamaan niitä luonnosteluvaiheesta aina valmistumiseen saakka~ Ja silloinkin ajattelin, että vähän onnistuin jossain niinkin hyvin mutta karun totuuden huomaa vasta muutaman vuoden päästä :'D

      Poista