13. maaliskuuta 2013

Spring, can you hear it?


Heipsun!

Jo nyt melkein toivon, että olisipa jo kesä tulossa, mutta vain melkein. Kesässä ei ole mitään vikaa, mutta siedän lämpöisiä kelejä maksimissaan kaksi viikkoa, ja heti sen jälkeen toivon talven tulevan jo takaisin. Yritän siis parhaani mukaan nauttia näistä satunnaisista lumimyräkistä ja aurinkoisista iltapäivistä - ehkä pääsen vielä pian uudestaan lumilautaileen!



Kuvia maanantailta ja tänään

Hämäännyn muutenkin tästä valon määrästä, että menen ihan sekaisin ajankin kanssa. Tällä hetkellä logiikan mukaan kellon kuuluisi olla vasta kolme, vaikka se onkin jo neljä.



Kuitenkin kevään jo tullessa painiskelen takkihankinnan suhteen. Tarvitsisin uuden kevättakin, mutten tiedä kumman, nahkatakin vai loliuskottavan takin, tarve on akuutimpi.



No mutta hei! Sijoitin viime viikolla vähäiset rahani uuteen Innocent Worldin mekkoon, jota olin kuolannut jo melko pitkäänkin. Tämän takia olenkin säästökuurilla seuraavat kuukaudet, jotta saan kustannettua conikesäni ja muut menot (siitä muistutuksena köyhää opiskelijaa saa edelleen tukea).

Olin myös photoshoottailemassa Cremelicelle viime viikolla, mutta kuvia siitä on tulossa myöhemmin~


Seuraa pieni ilmoituksenluotoinen asia; olen menossa Tampere Kupliiseen niin kuin monena edellisenäkin vuonna, mutta tämä vuosi poikkeaa toisistaan sillä, että menen sinne myös myymään tuotoksiani. Meillä on koulun puolesta varattuna pöytä, jossa myymme yhteisjulkaisuna tehtyä lehteä, jossa on meidän kaikkien sarjakuvakurssilaisten max kolmen sivun mittasia sarjakuvia. Käykää ihmeessä katsomassa ja mahdollisesti myös ostamassa! Riippuen, miten aikani riittää, yritän saada sinne myytäväks muutakin pientä sälää, mutten mitään lupaa.

Alla vielä maistiainen tulevan lehden sisällöstä osaltani~




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti