16. heinäkuuta 2013

Animecon X

Kuopiosta on viimein kotiuduttu ja saman tien pitäisi valmistautua seuraavaa reissua varten. Siitä kuitenkin myöhemmin tarkemmin~

Tämä taisi olla kolmas Animeconini ja yhtä loistava kuin edellisetkin - vieläkin vähän harmittaa, etten vänkäröinnin takia pystynyt osallistumaan ihan kaikkiin paneeleihin ja ohjelmiin. Muun muassa cosplay-kisat jäi kokonaan väliin, mutta onnekseni eräs vänkäri tuurasi minua ja erästä toista sillä välin kun katsoimme esityskisat (kiitoksia vielä erittäin paljon!). Ajanvietto kavereiden kanssa jäi myös aika vähälle, enkä koko conin aikana pukeutunut ollenkaan loleihin - oikeastaan pitkästä aikaa sain tilaisuuden vetäistä normivermeet päälle, mitä taas ei ole tapahtunut sitten ensimmäisen conini jälkeen.

Mutta pidemmittä puheitta vähän kuvasaldoa tyrkylle:






1. Petra&Henna / 2-3. Me / 4. Kaisla / 5. Giko / 6. Ryhmäkuva esityskisoista
Kuvat enemmän tai vähemmän minun ottamia


Animecon on ollut kesän coneista tähän saakka parhain siitä huolimatta, etten pystynyt ihan kaikkea tekemään siellä, enkä tuhlaamaan kaikkia rahojani myyntipöydille (ainoa, mitä koko matkalta tuli ostettua, oli ruokaa). Sen takia kuvia matkatulijaisista ei ole - ne on jo syöty (ahaha joo).

Muutama sana cossista; sen teko meni niin täpärälle, että junassa itkua vääntäen kirjoin vielä villaneuleeseen koulun logoa ja hotellilla vasta sain kiinnitettyä sen kiinni. Kuitenkin cossin teko oli melkoisen helppoa, vaikka tekisin nyt sata asiaa toisella tavalla - tosin olen todella tyytyväinen kauluspaitaan.

Uskokaa tai älkää, Animeconin photoshoottikirous jatkuu yhä - minusta ja Gikosta ei saatu pidettyä mitään kunnon kuvaussessiota koko conin aikana, joten yhteiskuvat jäi saamatta. Toivon mukaan näin ei käy seuraavalla kerralla, siis mikäli jos cossimme seuraavassa Animeconissa :'D


Taisin jo aiemmin mainita jostain toisesta reissusta ja kyllä, sellainen on tulossa! Olen melko innoissani tulevasta Kanadan matkasta ja pyrin matkan aikana ottamaan joitain asukuvia itsestäni ja tietty kuvia paikalliselämästä ja luonnosta. Tästä reissusta kuitenkin tulee kuitenkin myöhemmin oma postauksensa, nähdään siis silloin taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti