31. joulukuuta 2014

All I want for Christmas

Ensimmäinen joulu Kanadassa tuli ja meni. Vaikka vielä eletäänkin joulupyhiä niin itselleni joulun aika loppuu aika lailla heti joulupäivän jälkeen ja siitä seuraavat päivät on sitä, että syödään paljon hyvää ruokaa ja kerrytetään joulumasua. Oon toisin sanottuna valmis ottamaan vastaan talven ja mennä jopa lumilautaileen, ja jättää joululaulujen laulamisen kokonaan.


Käytiin perheen ja isovanhempien kanssa uudestaan Casaloman linnassa, joka oli koristeltu jouluteemalla, kuvat linnan puutarhasta

Kaiken kaikkiaan Pohjois-Amerikkalaisesta joulusta jäi melko mukavat vibat - jotenkin tuntuu, että vaikka jouluhössötys ja hilavitkuttimien määrä tällä mantereella Suomeen verrattuna on aivan älytön, se joulufiilis tulee kuitenkin helpommin. Ainoana miinuksena oli, että meillä ei ollut lunta jouluna eikä ole vieläkään D:

Oikeastaan ainoa kanadalainen piirre meidän joulussa oli takanreunalla olevat sukkalahjat ja jenkkikuusi - muuten meillä sitten oli normaalisti ihan suomalaista jouluruokaa.


Tänäkin vuonna pukki muisti lahjoilla~ Sain lahjaksi muun muassa:

Pöllötyynyn
ReStylen viululaukun
David Baldaccin kirjan "the Finisher"
Fazerin suklaata
Meikkisiveltimiä ja -sieniä
Korurasian
Yökkärin


Also, asukuva(t) jouluaatolta. Pidin viimeksi tuollaisia lettinutturoita kun olin kolmosluokalla ala-asteella :'D

Oliko teilläkin mukava joulu? Mitä saitte lahjaksi (vai olitteko olleet pukin tuhmalla listalla)?


Myöhäiset joulun toivotukset sekä onnellista uutta vuotta! Harkitsin jonkun vuosikatsauksen tekemistä tähän samaan syssyyn, mutta taitaa se tänä vuonna jäädä tekemättä.

See ya~

23. marraskuuta 2014

Rati riti rallaa~

Moikka vaan~



Kuva viime miittikampauksesta

Kanadaan saapumisesta on jo neljä kuukautta aikaa, mikä tuntuu melko surrealistiselta, koska aika kuluu todella nopeaa. Oon päässyt ihmetteleen kaikkea paikallista pitkin kulunutta syksyä, kuten paikallisen kiitospäivän ja halloweenin.


Viimeksi kerroinkin, että aloitin historian opiskelun avoimessa yliopistossa ja että aikani kuluu täällä melko nopeaan. No, enää ei tarvitse rampata huonekalukaupoissa, mutta päivät kuluu nopeasti jo ruokakaupassa liikenneruuhkien ja kärrysähläyksen takia. Oon myös miitaillut paikallisten lolitojen kanssa pari kertaa, aion mennä seuraavana viikonloppuna uudestaan, koska sen jälkeen tulee todennäköisesti vähän pidempi tauko.


Kanadan syksykin on ollut ihan toisenlainen kuin mihin on Suomessa tottunut. Pitkälle lokakuuhun oli melko lämmintä, ettei tarvinnut tukeutua talvitakkiin - kymmenestä asteesta 15 ja joka päivä paistaa aurinko. Halloweenin jälkeen sää viileni ja lopulta taivuin marraskuussa ottamaan talvitakin esille, kun aloin jäätyä jo nahkatakillani. Vasta pari päivää sitten satoi ensi lumi, jota tuli ehkä sentin verran.


Moni tuskastelee Suomessa, että miksi joulukamoja täytyy alkaa kaupoissa tyrkyttään jo marraskuussa, kun Kanadassa joulusesongin korkkaaminen on ihan luonnollista heti kun halloween on ohi (ensimmäisiä joulukamoja pistettiin esille osassa kaupoissa jo lokakuussa). Oltiin viikko takaperin seuraamassa meidän kylämme joulukulkuetta, joka on ollut täällä jokavuotinen perinne. Kulkueeseen osallistuu useimmiten eri kaupungin yritykset ja hyväntekeväisyysjärjestöt, mutta myös paikalliset poliitikot, ja viimeisenä kulkueessa tulee yleensä itse joulupukki.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Mulla on kasapäin uusia vaatteita, joita oon ostellut pitkin syksyä ja joista osaa olen esitellyt jo instagrammissa, mutten läheskään kaikkia. Seuraava postaus pyörii todennäköisesti niiden ympärillä, nähdään siis seuraavaksi sen merkeissä.

See ya~

P.S. Oon ihan käsi ja tumpelo alottaan kameran eessä puhumisen vieläkin ;__;

21. marraskuuta 2014

Minut on HAASTETTU

Moikka moi vaan!

Hiljaiselo on ollut... melkoisen iso, tavallisesta kuulumispostauksesta on aikaa, mutta yritän saada sellaisen ennen joulukuuta (ihan oikeasti yritän).

Tänään ette pääse kuulemaan kuulumisiani, koska on jälleen aika uudelle haasteelle~ Kyseessä on uutukainen "If I Were a God" -haaste, jonka sain Hajamieliltä.

Haasteen säännöt:

"1. Tag back to the person who tagged you.
2. Answer the questions.
3. Add a question if you come up with a good one.
4. Challenge five other bloggers."

Ja sitten liuta kysymyksiä:

1. "The global warming thingy will kill lots of stuff. You get to save one species and have to kill another. Which ones and why?" / Ilmastonpuutos tappaa paljon asioita. Saat pelastettavaksi yhden eläinlajin, mutta sen myötä sinun täytyy tappaa joku muu. Mitkä valitsisit ja miksi?

- Pelastaisin yksisarviset ja tappaisin mustekalat - pääsis yhdestä pelostarieasasta viimeinkin eroon.

2. "Ok, since you are playing god, make a prayer your worshipers would have to pray every evening." / Ok, kun nyt kerta leikit jumalaa, laadi rukous, jota sinua palvovat täytyy rukoilla joka ilta.

- En oo mitenkään runollinen, joten en vaatisi mun seuraajiltakaan sellaista, ellei nyt erikseen vapaaehtoisesti halua runoilla jotain nättiä mulle, oisin tietty otettu jos joka päivä edes uhrattais pieni ajatus mulle mut siinä kaikki :'D

3. "Nice and poetic that one. Now, any sacraments you would want to have?" / Kuinka runollista. Onko sinulla mitään sakramentteja, joita haluaisit?

- Kaikki, mikä liittyy suklaaseen

4. "I like this theme. Three annual ceremonies that would be held to celebrate you?" / Mitkä kolme vuosittaista juhlaa/seremoniaa vietettäisiin juhlistaakseen sinua?

- Alotetaan melko perushelposta eli mun syntymäpäivä, sit toinen vois olla omistettu suklaalle ja kolmas

5. "Just in case you become a god, what sacrifices we mortals should offer for you for a good weather and such benefits?" / Jos sinusta tulisi jumala, mitä uhrauksia meidän kuolevaisten pitäisi tehdä saadaksemme hyvän sään yms.?

- Suklaan ja sokerin uhraaminen toimii aina.

6. "Since there are the five of you playing gods, check each others blogs and tell us what kind of gods you think the others would be like according to their blogs." / Kun teitä on viisi leikkimässä jumalaa, tsekkaa muiden blogit ja kerro sitten, minkälaisia jumalia muut olisivat blogien perusteella.

- Mmm vaikeaa, luultavammin Giko olis animun yms. ja pelien jumala, Kaino muuten vaan ehkä joku viikinki- tai lolitajumala, Miss K kuppikakkujen/valokuvaamisen/laulamisen jumala ja Tinde olis muuten vaan eeppinen :'D

7. "With which god of the other four would you most likely ally yourself with if needed?" / Kenet neljästä muusta valitsisit liittolaiseksesi tarpeen vaatiessa?

- Oltaisiin varmaan Gikon kanssa hulvaton ja julma kaksikko jos liittouduttaisiin :'D

8. "Since there are five to choose from to worship, why would your supporters choose you?" / Miksi teistä viidestä sinun kannattajasi valitsisivat juuri sinut palvottavaksi?

- Muut on varsin hyviä vastustajia, mut oisin varsin eeppinen suklaan suojelusjumala :'D

9. "Tempting! What rules should the followers of your cult follow?" / Mitä sääntöjä kulttisi seuraajat tulisi noudattaa?

- Älä tuputa väkisin mielipiteitä tai neuvoja muille, ellei sinulta niitä erikseen pyydetä tai haluta.
- Ollessasi toisen vieraana, kunnioita isäntääsi/emäntääsi ja hänen omaisuuttaan.
- Älä tee seksuaalisia lähestymisyrityksiä vasten toisen tahtoa.
- Älä ota sitä, mikä sinulle ei kuulu. Älä varasta.
- Älä vahingoita tai tapa ketään mistään syystä.
- Älä tapa eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi.
- Kulkiessasi vieraalla maalla, kunnioita paikallisia, heidän tapojaan ja kulttuuriaan niin kuin kunnioittaisit omaasikin.

10. "How would you end the World when the time comes? Your take on the apocalypse?" / Kun aika tulisi, miten päättäisit maailman? Millainen olisi maailmanloppusi?

- Saattaisin ensin aloittaa sillä, että kaikki vesi muuttuisi semmotteeks sulaks suklaaks, sen jälkeen kun vedestä ja myöhemmin ruuastakin aletaan tapella saattaisin pistää vapaalle jalalle super viruksen, jota vastaan ei voi suojautua mitenkään ja joka joko tappaisi tai aiheuttaisi jonkun zombiolotilan - ja jos senkin jälkeen joku jäis henkiin pistäisin merihevoset hoiteleen nekin.

11. "Ok, the World is ending, what will you offer as the after life?" / Ok, maailmanloppu tulee, mitä lupaisit jälkeiseltä elämältä?

- Sama rumba uudestaan alusta siihen saakka kunnes seuraava maailmanloppu tulee, saatan viivyttää sen tuloa jos seuraajat käyttäytyy nätimmin kuin edelliset :'D

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Ja sitten haastamaan! Haasteen tällä kertaa saavat Saija, Kaichi, ShaDow, Maristola Valois ja Alisa.

See ya~

30. lokakuuta 2014

"Lolita on täynnä draamaa ja elitismiä"

En ole kai koskaan aiemmin avautunut blogiini jostain itseäni askarruttavasta asiasta, mutta tämä asia polttelee tällä hetkellä melko paljon itseänikin, että koin tarpeelliseksi jakaa vähän ajatuksia siihen liittyen. Vaikka olenkin Enfant Terriblen moderaattori, esittämäni mielipiteet eivät edusta foorumin ylläpidon yhteistä kantaa vaan ovat vain yksinomaan minun omiani.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

En oikeastaan tiedä, mistä lähtisin purkamaan vyyhtiä, koska asiaa on paljon ja se on seuraamusta melko monesta pienestä ja isommasta asiasta. Kuitenkin, hiljattain perustettu Lolitat Suomessa –facebookryhmä on synnyttänyt monenlaisia ajatuksia suomalaisissa lolita-harrastajissa, niin hyviä kuin skeptisiäkin. Tähän saakka polttelevin kysymys on ollut (varsinkin vanhemmilta harrastajilta) ”miksi tarvitaan kolmas facebookryhmä, eikö aiemmat ole riittäviä jo”. Tähän saakka ennen Lolitat Suomessa –ryhmää on toiminut Enfant Terrible foorumina sekä facebookryhmänä sekä myös Lolita Finland –facebookryhmä.

Enfant Terriblen japanilaisiin katutyyleihin painottuva foorumi on ollut pystyssä vuodesta 2006, sitä aikaisemmin se toimi Kupolin alaisuudessa. Melko pitkästä historiastaan huolimatta Terribleä pidetään tänä päivänä tiukkana ja kaavoihin kangistuneena yhteisönä, jonka ilmahengen takia harva uskaltaa kirjoittaa mitään keskustelualueille. Sen lisäksi, että keskustelun tasoa on pyritty pitämään hyvänä ja moderaattoreilla on oikeus muokata käyttäjien kielivirheistä rönsyileviä viestejä, foorumille ei tähän päivään saakka ole saanut kirjautua alle 13-vuotiaat ja ainoastaan englantia puhuvat lolitaharrastajat. Muun muassa näiden edellä mainittujen syiden takia perustettiin Lolita Finland, joka sallii keskustelukielenä suomen lisäksi englannin, sekä myös ns. ”alaikäiset” harrastajat.

Näistä ryhmistä huolimatta kolmanneksi perustettiin Lolitat Suomessa niillä perustein, että aloittelevien harrastajien olisi helpompi päästä yhteisöön mukaan, ja kynnys julkaista asukuviaan olisi paljon pienempi kuin aiemmissa ryhmissä. Lolitat Suomessa on pääpiirteiltään melko samanlainen kuin Lolita Finland, mutta kyseisessä ryhmässä julkaistaviin (asu)kuviin palautteen ja rakentavan kritiikin antaminen on kiellettyä, ellei kuvan julkaisija sitä erikseen pyydä.

Tämä ominaisuus ryhmässä aiheuttaa skeptisyyttä ja osittain kauhukuvia osassa harrastajissa. Jos asujen kommentoiminen ja neuvojen antaminen on kiellettyä, vaikka asukokonaisuus ei täyttäisi lolitan tunnuspiirteitä, miten ihmeessä aloitteleva lolita-harrastaja voi kehittyä tyylissään? Täyttyykö Suomi nyt ita-lolitoista?


"I think the fact that some lolita's judge each other on the fact that one wears no brand clothing is really sad. You don't have the right to call a lolita an ita at all in my opinion. Because that's in no way ladylike or elegant or classy, which is what being lolita is about in my opinion. A lolita has no right to call herself a good lolita when she judges others so much, because if you do, it shows that you don't even know the most important lesson in life... which is never to place yourself above others."

En usko, että tällainen käänne olisi tulossa Suomen lolitaskeneen. Tähän saakka Suomen Lolitat –ryhmän monet käyttäjät ovat toivoneet kuvien julkaisemisen yhteydessä vinkkejä, miten kehittyä tyylissään, mikä minusta on hienoa. Kuitenkin sääntö ”älä anna palautetta ilman lupaa” on minusta hivenen hassu, koska tähänkään mennessä kukaan ei ole kieltänyt muissa ryhmissä, ettei julkaistavan kuvan yhteyteen saisi kirjoittaa ”en toivo asustani kritiikkiä/tms.”. Toisaalta, ehkä tällaisen lausahduksen laittaminen erikseen on kiusallisempaa kuin että sallisi erikseen palautteen antamisen. Oli miten oli, moni vanhempi harrastaja tähänkin mennessä on ollut halukas auttamaan aloittelijoita – itse ainakin olisin kaivannut aikoinaan alkutaipaleillani jotakuta neuvomaan.


"Please, everyone, can we just move beyond the whole brand vs. offbrand thing? By contributing to it at all, you're just fanning the flames. Offbranders: the more you hate on branders, the more you're going to sound like the special snowflake itas that branders think you are. Branders: the more you hate on offbranders, the more you're going to sound like the elitist bitches that offbranders think you are. The only reason "special snowflake itas" and "elitist bitches" still exist are because you keep perpetuating those stereotypes."

Kuitenkin suurimpana ongelmana pidän nykyisessä yhteisössä – yhteisöön lasken niin Terriblen, Lolita Finlandin ja Lolitat Suomessa – yleisiä harhaluuloja, joita aloittelevilla harrastajilla usein on muista harrastajista kuin myös lolitan pukeutumisetiketistä. Lolita-tyylissä on joitain sääntöjä, joita on noudatettava ennen kun tyyliään voi kutsua lolitaksi, mutta sääntöjen sijaan tykkään puhua pukeutumisetiketistä, koska se on kuvaavampi sana. Tämä pukeutumisetiketti aiheuttaa usein turhautumista sen lukuisine kohtineen, mutta myös kädenvääntöä jakaen osan harrastajista erilaisiin koulukuntiin (joidenkin mielestä polvet ei saa näkyä helman alta, osalle on yks lysti näkyykö vai ei). Yleisempänä harhaluulona liittyen ”oikeanlaisen” lolitan toteuttamiseen lienee liittyvän brändin pakollinen omistaminen. Näin saattoi olla ennen, mutta viiden vuoden kokemuksella voin sanoa, että lolitabrändin omistaminen ei tässä harrastuksessa ole mikään itseisarvo. Minusta on suorastaan hasardia mennä väittämään, että brändin omistaminen tekee jostakusta paremman ihmisen – koska anteeksi vaan, mielestäni Guessiä ja Calvin Kleiniä ostelevat ihmiset eivät minusta ole sen parempia kuin vakkariasiakkaat H&M:ssä ja Gina Tricotissa. Lolita ei eroa loppujen lopuksi niin kamalasti tavismuodista, osalle se ehkä on tapa elää, mutta minulle se on kasa vaatteita.


"I don't really care for the lolita community because people will always complain if your not thin enough, not pretty enough, too old or not young looking enough. Random strangers on the street have been a lot kinder. They don't care if I don't fit the ideal look for lolita or that I am considered "too old" to wear sweet. I have been made fun of for being "ugly" and for my age, being called an old hag, granny, etc. It's sad that I feel more comfortable around random non-lolitas than lolitas, should be the opposite."

Ymmärrän myös, että osaa rikkoo tahallaan lolitan pukeutumisetiketin sääntöjä, eikä pyri tyylipuhtaasti pukeutumaan siihen, enkä pidä sitä pahana. On kuitenkin niitäkin, jotka luulevat pukeutuvansa lolitaan, vaikka todellisuudessa asukokonaisuus ei täyttäisi yhtäkään lolitan pukeutumisetiketin sääntöä. Se, miksi moni kokeneempi harrastaja tarjoaakin auliisti apuaan aloitteleville, johtuu siitä, että pyrimme vilpittömästi auttamaan aloittelijoita, jotka saattavat tietämättään tehdä tahattomia mokia, joita he saattavat myöhemmin hävetä - emme tee sitä kettuillaaksemme teille, jotka tahallanne ja tietoisesti rikotte lolitan pukeutumisetiketin sääntöjä.


"There is a girl I know in our local community that I cannot stand. She thinks shes queen Lolita, but she wears cat ears and tails, has to buy only popular prints, and to top it off she talks shit about people right to their face! She's hardly invited to any meetups and she wonders why."

Kuulen myös aika-ajoin kommenttia siitä, että suomalainen lolitayhteisö olisi täynnä draamaa ja elitismiä. Viimeiset kolme vuotta, mitä olen ollut yhteisössä aktiivisesti mukana ja aiemmat kaksi epäaktiivista vuotta ovat osoittaneet nuo harhaluulot vääriksi, ja sen takia minusta on hämmentävää, että tuonkaltaisia huhuja Suomen yhteisöstä on edelleen liikkeellä. Omat kriteerit elitismille täyttyvät vasta, kun selkäänpuukotus oman egon pönkittämisen ehdolla tulee kuvioihin. Puhuisin sen sijaan klikkiintymisestä, joka on melko luonnollinen seuraus siitä, että välimatkat eri kaupunkien välillä saa osan lolitoista hengaamaan samassa kaveriporukassa sen sijaan, että tutustuisi uusiin harrastajiin. Toisaalta miittejä pyritään järjestämään melko usein, jotta uudetkin harrastajat pääsisi mukaan – mutta jos istut tuppisuuna jokaisessa osallistumassasi miitissä, etkä vaivaudu tekemään mitään muihin tutustumisen eteen, et voi olettaa automaattisesti jonkun tulevan oma-aloitteisesti juttelemaan juuri sinulle (se ei johdu siitä, että sinut haluttaisiin jättää automaattisesti ulkopuolelle; se usein johtuu siitä, että kaikki ei ole yhtä rohkeita tutustumaan uusiin ihmisiin).

Mitä tulee draamaan, minusta on aavistuksen verran hassua pelätä draamaa, joista viimeisin tapahtui viisi vuotta sitten, koska joidenkin asioiden kuuluisi vain antaa olla. Kuitenkaan kun puhutaan mistä tahansa harrasteyhteisöstä – oli se sitten lolita, larppaaminen tai cosplay – on melko naiivia olettaa, ettei riitoja ihmisten välillä olisi. Aina henkilökemiat eivät osu kohdalleen, joskus joku tyyppi vain nyppii niin paljon, että se asiasta tai toisesta johtaa konfliktiin. Eri asia on, kuinka nämä riitatilanteet hoidetaan. Aina ei ole pakko mennä nettiin haukkumaan ja huutelemaan anonyymina tai täyttämään kaverin sähköposti vihalla.

Kiusaamiseen en ole törmännyt kertaakaan, ja tähän onkin pyritty puuttumaan heti ainakin Terriblessä. Sen verran, mitä olen myös kuullut muilta harrastajilta, kukaan ei ole kokenut itseään kiusatuksi, joten pystyisin sanomaan melko varmasti Suomen lolitaskenen olevan kiusaamisvapaa.

Mutta vaikka koen Suomen lolitayhteisön olevan jopa suorastaan rento, miksi sitten liian moni kokee olevansa ulkopuolinen? Mitä me muut yhteisön jäsenet voisimme tehdä, että aloittelijatkin pääsisivät helpommin mukaan pelkäämättä tuomiota kokeneemmilta? Osa aloittelijoista kokee myös alemmuuskompleksia, joten pystyisimmekö vaikuttamaan myös tähänkin jollain tavalla?


"There's a girl who is new to the comm who showed up to a meet wearing a costume-y cheap-looking ita getup. But she's the sweetest thing. I know that she joined the comm more for friends than for the actual fashion and after talking to her, I realized that I also need a friend and she can be a good one. Some things are more important than bitching about someone for being ita behind their back."

Vaikka osittain skeptisestä vastaanotosta huolimatta, minulle on oikeastaan yksi ja sama kuinka monta facebook-ryhmää lolitoille tulee olemaan tulevaisuudessa. Jos tämä ilmiö auttaa aloittelijoitakin pääsemään kiinni tyylistä ja löytämään uusia kavereita kanssaharrastajistaan, se ei ole minun huvistani pois millään tavalla. En myös koe vaarallisena saati vaivalloisena sitä, että seuraan kolmen eri ryhmän julkaisuja facebookissa, jos se mahdollistaa minun pysymistä ajan tasalla tapahtumista ja puheenaiheista. Koen myös, että usean ryhmän perustaminen aiheuttaa tarvetta uudistua vanhoilla (vaikka blogissaan kirjoittanut Lolitat Suomessa –ylläpitäjä ei pyrkinyt toimillaan tähän), koska miksi tarvita uutta ryhmää, jos vanhassa ei ole mitään vikaa?

Koen kuitenkin tarpeellisena sitä, että tästä puhuttaisiin lisää. Se, että minulla menee hyvin, ei tarkoita automaattisesti, että muillakin menee. Mielestäni on surullista, että yllättävän moni kokee jääneensä ulkopuolelle, vaikka moni sanoillaan ja toimillaan ei ole tähän pyrkinytkään. Haluaisin jo ihan osana Terriblen ylläpitoa kuulla kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä tästä asiasta, koska olemme para-aikaa uudistamassa foorumia, jotta saisimme siitä houkuttelevamman ja käyttäjäystävällisemmän. Terriblestä pyritään myös saamaan jatkossa keskustelufoorumi japanilaisille katutyyleille – ei siis foorumia, jossa ylivallassa olisi lolita. Jos sinulla löytyy ajatuksia myös tästä, älä epäröi kommentoida alle.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Vähän vakavampaa tällä kertaa, mutta koin tarpeelliseksi nostaa tämän puheenaiheeksi. Kuulisin mielelläni mielipiteitänne koskien tätä asiaa ja tätä saa myös jakaa eteenpäin~ Kuitenkin seuraavaan kertaan, see ya!

16. syyskuuta 2014

Uudistuksia ja höpö höpöä

Tarkkanäköiset saattaa huomata, että Karkiton sai vähän ulkonäönkohennusta. Headeri piti muutenkin jo aikapäiviä sitten vaihtaa uuteen, mutta sain nyt vasta aikaseks tehdä asian eteen jotain. Oon myös halunnu jo melko pitkään kokeilla tuollaista tekstisommittelua, mutten ole tätä ennen onnistunut siinä. To be honest, oon vaihteeks ylpee aikaansaannoksestani.








Headereita menneiltä ajoilta

Karsin vähän linkkipalkkiakin ja päädyin pitämään sen vaikka alkuperäinen aikeeni oli karsia se kokonaan pois ja pistää sisältö sivupalkkiin. Uudistin vähän profiilikuvaustakin - päädyin lopulta suomeen englannin sijaan, kun sillä kuitenkin kirjottelen tällä hetkellä enemmän.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Mut mitä mulle kuuluu?

Aloitin hiljaittain opiskelun avoimessa yliopistossa, mutta odottelen käyttäjätunnuksia verkkoon, että voisin aloittaa kunnon opiskelun. Yritin myös päästä paikalliseen yliopistoon opiskeleen, mutta olin hakemukseni kanssa myöhästäkin myöhempään. Tänhetkinen suunnitelma on sama kuin se oli lähdettyäni Kanadaan; jos opiskelupaikkaa ei kerta heru nyt niin haen uudestaan yhteishaussa ens keväänä.

Multa kysyttiin pari päivää sitten, et miten saan päiväni kuluun täällä, kun en opiskele tai harrasta tällä hetkellä mitään. Jos totta puhutaan, oon rökittänyt Dragon Agea eteenpäin, chatropettanut, pelannut Love Liveä... Oon myös rampannut melko kiitettävän paljon huonekalukaupoissa vaatekauppojen sijaan, vaikka niissäkin on ehtinyt käydä jonkisen verran. Meiltä lähti muuttokuormassa osa huonekaluista Suomesta, joten ollaan jouduttu vähän etsimään sieltä sun täältä puuttuvia palasia, kuten kaksi kappaletta tv standeja, joista toinen saapui muutama viikko sitten. Meiltä puuttuu myös edelleen sohvasänky vieraita varten.


Kävin myös paikallisessa lolitamiitissä, siitä ei jäänyt pahemmin kuvamateriaalia todistusaineistoksi paitsi twitteriin lähetetty selfie :'D Kuitenkin lyhyesti kerrottuna miitti järkättiin Fan Expon yhteyteen piknikteemalla ja samalle päivälle iski Kanadan helleaalto - lolit ja 30 astetta = kuolema.

。:゚*+;✧ ~ ✧;+*゚:。

Mietiskelin että kiinnostaisko teitä tietää enemmän täällä oleskelusta tms? Oon yrittänyt nyt reilun kuukauden verran aloittaa videobloggaamista, mutten ole saanut vieläkään aikaseks - kynnyskysymyksenä on ensimmäisen videon toteuttamistapa. Jos riittävästi kiinnostuneita sieluja kuitenkin löytyy, voin kyllä jotain höpö höpöttää kameralle ja kertoa juttuja, joita ootte aina halunnu tietää Kanadasta :'D

12. syyskuuta 2014

Adopt a Tree









Tästäkin on jo aikaa, mut mentiin käymään paikallisessa pöpelikössä, jonka lähistöllä oli myös kaivauslöydöistä löytynyt intiaanikylä. Jännintä tässä metässä oli se, että ilmeisemmin tuon järven pohjassa on hapeton tila, minkä takia sieltä on löytynyt hyvin säilyneitä arvokkaita juttuja tutkimuksia varten.

Inkkarikylästä ei tullut otettua (jostain syystä) kuvia, vaikka se olis ollut ihan jännä kuvauskohde. Se ei nimittäin ollut mikään stereotyyppinen inkkarikylä leffoista, koska nää tyypit viljeli ja asusti paikoillaan toisin kuin tiipiissä asuneet heimot.

Voitte olla varmoja et lisää on tulossa vastaavanlaisia luontokuvia! Meitsin talosta on kivenheitto järvelle, joten sieltä on tulossa kuvia vielä kun saan itseni eräjormamoodiin~

See ya!

3. elokuuta 2014

What's up~



eläintarhakeikka, uusi huone ja pari löytöä

Syy viimeaikaiseen hiljaiseloon johtuu muuttamisesta - ja osittain myös laiskuudesta. Kuvat paljastavat hivenen viime kahdesta viikosta ja twitteria stalkanneet ehkä osaa aavistaa jotain, mutta kai se ääneenkin pitää todeta, että asustelen tällä hetkellä Kanadassa. Suunnitelmani tulevaisuudesta ovat hivenen auki, mutta ne selviää todennäköisemmin seuraavien viikkojen aikana - mutta sen tiedän, etten oleskele täällä todennäköisemmin vuotta kauempaa.

Lyhyt päivitys on lyhyt mutta seuraavaksi on luvassa vähän conikesästä, piknik-miitistä ja muusta hupaisasta. See ya~

7. heinäkuuta 2014

Hellocon 2014

Viimeinkin sain tämänkin tehtyä!

Tämän vuotinen Hellocon poikkesi edellisestä siten, että olin ensimmäistä kertaa mallaamassa muotinäytöksessä. Jos totta puhutaan, olin todella hermostunut, vaikka lava- ja esiintymiskokemusta kyllä löytyy entuudestaan, mutta kaikki meni loppujen lopuksi todella hyvin!



Tänäkin vuonna Helloconista lähti tavaraa mukaan, mutta parhaiten jäi mieleen myöhäinen synttärilahja, jonka sain Gikolta - kauan hötsittäneen kellolaukun!



Derppi-ilme on derppi. Asukuvia ekalta päivältä.

Teepartyihin jäi osallistumatta tällä kertaa melko korkean hinnan vuoksi, mutta ehkäpä ensi vuonna. Kaiken kaikkiaan pidin tämän vuoden Helloconista enemmän ja ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Vielä loppuun myyjien näytöksen video~


29. toukokuuta 2014

Maleficent


Oltiin eilen keskiviikkona Gikon ja Hajan kanssa katsomassa Disneyn uusi elokuva Pahatar. Itse henkilökohtaisesti pidin paljon leffasta, oli mukava nähdä toisenlainen versio Prinsessa Ruusunen -klassikosta (myös Angelina Jolie suoriutui loistavasti roolistaan).

Ennen leffaa tuli kuitenkin pyörittyä vähän kaupungilla ja matkaan tarttui mukaan vähän kaikenlaista kesäistä.




Paita ja mekko - Gina Tricot
Kaulakoru ja sukat - Seppälä

Alunperin tarkoituksena oli ostaa shortsit mutta... Kävin myös Tokyokanissa tiistaina, kun olin piipahtamassa Helsingin päässä. Mukaan tarttui neljä söpöä riisikippoa~


Tällä hetkellä odottelen, että viimeiset tilaamani paketit tulisivat (toivonmukaan ennen Desuconia) - puhumattakaan lauantain lakkiaisista. Nähdään taas~

25. toukokuuta 2014

Cats and desserts









We had a photoshoot with Aino and Giko on May Day's eve: Aino was our photographer, Giko and I the models. Every picture is taken by Aino, go and check her Deviantart if you're interested her works.

Aaaand of course back in the scenes:



"Wait a sec your hair needs a little fix~"



"And this is how I normally looks like :b"

8. toukokuuta 2014

Con and cosplay plans

Pääsykokeet lähestyvät huumaavaa vauhtia mutta niin myös conikesäkin! Ajattelin hengähtää hetken lukemisesta ja päivittää vähän kesäsuunnitelmia tännekin.

DESUCON

Koska viimeinen pääsykoe on paria päivää ennen Desua, en usko, että saan mitään cossinkaltasta valmiiksi siihen mennessä. Toisaalta on ihan mukavaa viettää coni vaihtelun vuoksi mukavissa vaatteissa kuin kaikkea puristavassa ja ahdistavassa cossissa tai muussa viritelmässä.

Mutta mikä tekee Desusta erityisen, on tietenkin ohjelmanumero!



Pidämme Tiian kanssa ohjelmaa animen pikkutytöistä sunnuntaina klo: 10-11.30. Ohjelmasta voi hashtaggailla risut, ruusut ja muut kommellukset #ppdesu. Joku kyseli jo twitterissä, onko ikäraja suositus ja kyllä, sellainen se nimenomaan on.

ANIMECON

Cossittomuus Desuconissa aiheutti sen, että Animeconiin on kaavailtuna jopa kaksi cossia. Huikean jännää.

Persona ryhmäcossi



Viime vuoden Animeconiin suunnittelimme samalla porukalla jotain ryhmäcossia, mutta se jäi toteuttamatta. Nyt tänä vuonna Persona ryhmäcossin tekeminen varmistui, ja cossin tästä ryhmästä Chietä Persona 4. Muita cossittavia on muunmuassa Yukiko, Mitsuru ja Elizabeth.

Blue Excorcist (Ao no Excorcist)



Aluksi ei pitänyt cossia mitään muuta kuin Personasta, mutta sitten spontaani ehdotus sai mielen muuttumaan. Koko juttu lähti lähinnä läpästä, mutta eteni siihen, että Shiemin cossia varten olisi jo suurinosa valmiina, joten cossibudjetti kestäisi vielä yhden ylimääräisenkin. Sarjan animen katsominen vahvisti päätöstä entisestään.


Lisää informaatiota cosseista ja coneista myöhemmin~ Nyt takas kirjan ääreen.