30. joulukuuta 2015

Se pakollinen joululahjapostaus

Mitenkäs teidän joulunne meni? Meillä sitä vietettiin melko pitkälti perinteitä kunnioittaen ja sain jälleen aattona ahtaa mahan täyteen hyvää jouluruokaa~ Sain myös sopivan tilaisuuden pukeutua jälleen lolitaan jouluaattona.



Dress&blouse: Innocent World
Hair accessory: Angelic Pretty
Wig: Lockshop wigs

Joululahjahaul:





Joululahjaksi tuli yhtä sun toista - ehkä kaikista merkittävimmät ja cooleimmat oli ehdottomasti kaverilta saatu alpakka (jonka ristin jo momotaroksi, kun momo-chan ei riittäny mulle :'D), rilakuma laastarit, 3D maskara (en ole vielä testannut, mutta lopputuloksen kuulemma pitäisi olla sama kuin tekoripsilläkin) sekä sisustusmannekiini, josta sattuneesta syystä ei ole toistaiseksi kuvaa. Ostin myös itselleni joululahjaksi kaksi uutta blousea, oikean puoleinen on Innocent Worldin.


Tuli myös panostettua tavallista enemmän kaverin joulukorttiin, kun aikaisempina vuosina olen liian usein jättänyt kortin väkertämisen viimeiseen iltaan ^^' Oon suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei taustasta tullut täysin sellainen kuin olisin siitä halunnut.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta lukijoille~